Valkeus

Mooseksen ensimmäinen kirja alkaa maailman luomisella, kolmannessa jakeessa, Jumala erottaa valkeuden pimeydestä. Tiedämme, että tässä kohden Jeesus tulee maailman valkeudeksi, Jumalan Sana ilmestyy maailmaamme. – ehkä väität, että ristillä vasta..mutta Jumalan maailmassa jo tuona hetkenä se oli tehty. Kaikki muu mitä sen jälkeen on tapahtunut, on vain tuon tapahtuman esiintuloa, Jumalan valmistamaa tietä omalle seurakunnalleen tulla miksi- maailman valkeudeksi.

Nyt sitten väität, että Jeesushan on maailman valkeus, kuten Johannes 8:12 kertoo : ”Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: ”Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus”.  Kyllä, mutta jos luet Vuorisaarnaa- siinä Jeesus sanoo ihmisille ympärillään, te olette maailman valkeus. Kuuntelin eräänä aamuna saarnaa, jossa puhuja kiinnitti katseeni tuohon lauseeseen ihmisten olemisesta maailman valkeudesta.

Mikä tai kuka siis todella on maailman valkeus: Jeesus ja Hänen kauttaan seurakunta. Eihän kuu ole mitään ilman auringon valoa, jota se heijastaa, vain maata kiertävä musta möhkäle, kiveä, jonka auringon valo meille näyttää.

Kuvittelinpa itseni maailman valona, ei siinä juuri taida valoa syntyä, ei valkeutta ympärille kun omaa elämistään edes hiukan rehellisesti ajattelee. Sitten tajuan , ei minun tarvitse, kuin omalla kohdallani antaa Jumalan valkeuden valaista minua, olla peilinä tuolle valolle, saada samalla osani, lämpönä -niin-kovaan kiviseen sydämeeni .

Kuinka siis on, eroanko kuusta lainkaan, miettien sitä, päädyin aika lailla samaan ajatukseen: omaa elämänrataani, arkipäiviä, sunnuntaitakin, samantyyppisiä tilanteita, kuin kuu radallaan-määrätyllä kierroksellaan, kierrän omaa elämäni kiekkaa täällä maanpäällä. Antaudunko peiliksi, maailman valkeudeksi, sellaiseksi joka heijastaa valoa ympäristöön. Kyllä kuullakin omat vaiheensa, on pimeää kuuta, jolloin emme sitä havaitse, tiedämme kyllä, siellä kuu on. On sirppejä ja täysikuita. Elämässäkin aikoja, jolloin valon heijastuminen on vajaata. Jolloin koemme itse, olevamme väärässä tai todistuksemme olevan vajavaista. Mitä kuu valaiseekaan, yötä, pimeyttä, pimenevää maailmaa. Mikä se siis on tämän ajatuksen perusteella: seurakunta maailmassa- maailman valkeus.  Me kaikki omalla laillaan ihailemme täysikuuta, kuinka vajavainen valo siinä silti onkaan, auringon kirkkauteen verrattuna. Kuinka vajavaisia me olemme ja silti Jumala valitsi meidät todistajikseen. Pieni kynttilä ei valoisassa näy kauas, mutta loistaa pimeässä aika kauas.

Onhan tietty sekin, kuuta voimme katsoa paljain silmin, aurinkoa emme. Emme  pysty katsomaan Jumalaakaan, kuin Sanan ja  ihmisten kautta, -niin unohtamatta, luodun jumalankuvan kautta. Kuinka se valo, jota Raamatusta luemme, todistaa ja heijastaa Sanan valoa. Annammeko valon heijastua, viemmekö kaiken itsellemme, nautimme vain itse hyvää osaamme, emmekö jaa saamaamme hyvää, onko evankeliointi lähellä sydäntäsi, heijastatko valoa -rakkautta jota olet saanut.

Seurakuntamme jälleen uuden vaiheen edessä, uudessa tilanteessa, suostummeko omaan tehtäväämme, suostummeko  omassa elämässämme heijastamaan taivaallista, vajavaisina tuota taivaallista valoa tarvitsevina, jotta itsekin eläisimme.

Kirkkoraamattu 1933/38: Matt. 5:14-16: ”Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.”

Kaija Laukkanen