”Kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajiani …” (Apt 1:8)

Uskovina Herraan Jeesukseen meidän ei tarvitse jäädä arkana ja epäuskoisina paikoilleen kysymyksiemme kanssa. Jumala lupaa johdattaa meitä, kun kuljemme rukoillen. Herrallamme on vaelluksemme hallinnassa, ja hän myös osoittaa sen jokaiselle yksilökohtaisesti. Ensimmäisenä johdatuksen merkkinä meillä on Raamattu, Jumalan sana, jokaiselle Jumalan lapselle puolueeton (objektiivinen) arviointipohja oman elämän ja kutsumus-palvelun tarpeisiin. Jumala puhuu myös sanansa vahvistaen Pyhän Henkensä kautta henkilökohtaisesti (subjektiivinen ilmoitus). Tämän jälkeen tai yhtäaikaa Herramme puhuu vaelluksestamme ja johdatuksesta olosuhteitten kautta. Hän valmistaa meitä vähitellen konkreettisen huolenpidon kautta antaen todistuksena myös asioihin halun ja rauhan. ”Rauhan minä jätän teille. Oman rauhani minä annan teille…” (Joh 14:27).

Jumalan johdatus on riippuvaista meidän hengellisestä kasvustamme ja suhteestamme häneen. Kun olemme näistä enemmän kiinnostuneita kuin ratkaisujen tekemisestä, asiamme ovatkin hyvällä mallilla. Samoin, kun olemme enemmän kiinnostuneita Herran mielen mukaan elämisestä kuin olinpaikastamme. Johdattajasta (Jumalasta) enemmän kuin johdatuksesta.

Järjellinen neuvo ”tee se, mitä sinun seuraavaksi pitääkin tehdä” on monessa asiassa opittua ja hengen tekoa kauttamme, koska Herra asuu meissä ja vaikuttaa kauttamme tahtomista ja tekemistä. Päivittäinen työ ja velvollisuuksien täyttäminen merkitsee jo pitkällä olemista Jumalan johdatuksessa. Kun käytämme yhden leiviskän, Jumala antaa lisää. Liikaa ei voi korostaa että tunnollisuus arkivelvollisuuksissa on edellytys Jumalan suunnitelmalliseen johdatukseen elämässämme eteenpäin. ”Joka vähässä on uskollinen, sen minä panen paljon haltijaksi”. (Matt 25:21). Usein uskovina odotamme enemmän uskollisena palvelleena Herraltamme, mutta ”hengellistämme” vaelluksemme ohi Jumalan aikataulujen ja keskenkasvuisuutemme. Sitten ihmettelemme, kun vuodet kuluvat, mutta
emme ajattele sitä, että tärkeitä asioita ei ratkaista kiireesti. Yleensä näkymme alkaa toteutua huomattavasti myöhemmin kuin sen olettaisimme alkavan. Keskenkasvuisina askelten ottaminen on osa Jumalan tahdon toteutumista ja avautumista näyllemme, joka
odottaa tulevaisuudessa. Herra voi ohjata ja käyttää sekä kasvattaa omiaan, kun olemme liikkeellä rukoillen. Samalla hän valmistelee olosuhteita ja ihmisiä, joita kohtaamme.

Kuuliaisuus on astinlauta näkemiseen ja Herramme valitsee ajankohdat, työntekijät, työmuodot, sanoman, kuulijat ja tulokset. Jumalan suunnitelmia seuraa aina hedelmät. Pyhän Hengen kutsu osoittaa Raamatusta, että kutsu koskee jokaiseen työmuotoon soveltuvia palvelijoita sekä aktiivisia Herran seuraajia. Kutsuja ja johdattaja on Pyhä Henki, joka osoittaa aina yhteisymmärryksen osapuolille.

Jumalan johdatuksessa kun tahdomme vaeltaa, niin hän täyttää tarpeemme, ja jos luotamme häneen enemmän kuin ihmisiin, niin myös etsimme hänen ohjaustaan ihmisten sijaan sekä olemme enemmän Herralle vastuussa. Onhan työmme arviointi aina Jumalalla ja riippuvuus, ilo Herrassa säilyy, kun tiedämme hänen käyttävän meitä kanavanaan. Herramme ei etsi menestystä eikä mainetta, vaan uskollisuutta lähettäjälleen, hänen sanalleen elämässämme. (1 kor 4:2).

Voimallista johdatusta Herran Jeesuksen askelissa sinulle alkavaan syksyyn.

Juho Yli-Posso

Vapaaehtoista ja vastuullista

Seurakunnan taloudenhoito on sen jäsenten vastuulla, vaikka onkin vapaaehtoista. Vastuu tarkoittaa velvollisuutta vastata jostakin asiasta, henkilöstä tai toiminnasta. Vapaiden suuntien seurakunnilla ei ole kirkollisverojärjestelmää eikä yhdistysten tapaan jäsenmaksuja. Näin ollen kaikki varat tulevat lahjoituksina eri muodoissa, pääsääntöisesti jumalanpalvelusten yhteydessä kerättyinä kolehteina, uhrilahjoina. Jotkut uskovat korostavat kymmenysten antamista, toiset taas puhuvat enemmän vapaaehtoisuuden puolesta.

Kymmenysten maksaminen kuului varhaisina aikoina juutalaisten velvollisuuksiin. Se oli myös varhainen valtiollisen ja kirkollisen veron muoto, joka perustui Vanhan testamentin ohjeisiin. 3. Moos. 27:30: ”Kymmenesosa kaikesta maan tuotosta, sekä pellon sadosta että puiden hedelmistä, on Herran. Se on Herralle kuuluva pyhä lahja.” Kymmenyksillä huolehdittiin temppelin ja papiston tarpeista.

Antaessamme varoistamme kymmenykset seurakunnalle, annamme itse asiassa Jumalalle. Jos emme anna, jäämme ikään kuin velkaa, vaikka mistään suoranaisesta verosta ei olekaan kysymys. Tosiasia kuitenkin on, että tavalla tai toisella kymmenykset otetaan; tulee onnettomuuksia ja yllättäviä menoja. Kuukauden lopussa tilin saldo on sama, kolehtiin laittamatta jääneet rahat ovat kadonneet kuin ”reikäisestä kukkarosta”.  Ero annettujen ja otettujen kymmenysten välillä on siinä, että Jumalalle annettuja seuraa siunaus. ”Voiko ihminen riistää jotakin Jumalalta? Sitä te kuitenkin yritätte.”Mitä me sinulta riistämme?” te kysytte. Kymmenyksiä ja uhrilahjoja! Kirous on teidän osananne, koska te kaikki, koko kansa, petätte minua. –Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon, jotta temppelissäni olisi ruokaa. Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot. –Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen.” (Mal. 3:8-10).

Jeesus itse puhui useasti rahasta, ja kymmenyksistä hän mainitsee ainakin Matt. 23:23 näin: ”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Näitä teidän pitäisi noudattaa, noita muitakaan unohtamatta.” Jeesus korostaa asioiden tärkeysjärjestystä, mutta hän ei torju kymmenyksiä. Tärkeintä on usko ja lähimmäisen rakastaminen, jotka puolestaan heijastuvat elämän ratkaisuihin. Siispä noita muitakaan ”ei tulisi unohtaa”.

Uusi testamentti ei suoranaisesti kehota kymmenysten maksamiseen, vaan kuten Paavali opettaa, uskovien tulisi tukea seurakuntaa laittamalla osan tuloistaan syrjään varojensa mukaan. 1. Kor. 16:1–2: ”Kun keräätte varoja Jerusalemin pyhille, noudattakaa niitä ohjeita, jotka olen antanut Galatian seurakunnille: kunkin teistä on aina sapatin jälkeisenä päivänä pantava syrjään rahaa sen mukaan kuin hänellä on varaa, jottei keräystä pantaisi toimeen vasta kun olen tullut sinne.”

Raamatussa ei selkeästi sanota paljonko varoistaan tulisi antaa. Kaikki antaminen on vapaaehtoista, mutta myös vastavuoroista. Ne joilla on, antavat niille, joille ei ole ja jokainen antaa sen mukaan kuin hänellä on siihen mahdollisuuksia. Antamisessa myös antaja saa siunauksen, kuten  Paavalin kirjeestä korinttilaisella voidaan todeta: ”Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki, mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää. Onhan kirjoitettu – Hän jakelee, hän antaa köyhille, hänen hyvyytensä kestää ikuisesti. Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua. Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa runsaasti anteliaisuutta. Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Tämän palveluksen toimittaminen ei vain täytä pyhien tarpeita, vaan lisäksi se saa yhä useammat kiittämään Jumalaa.” (2. Kor. 9:6-12)

Vastuulliseen seurakuntaelämään kuuluu huolehtia seurakunnan taloudellisesta hyvinvoinnista. Se on siis seurakunnan jäsenten tehtävä. Jokainen voi kohdallaan päättää, miten tämän tehtävänsä hoitaa. Kaikki antaminen ja uhraaminen on vapaaehtoista, eikä kenenkään tarvitse syyllistyä antamatta jättämisestä. Tärkeintä on usko ja sydämen asenne, oikea suhtautuminen ja se, että voi antaa omastaan iloisin ja vapain mielin. Seurakunnan taloudellinen hyvinvointi on sen jäsenten vastuulla. Antamiseen sältyy jumalallinen siunaus, josta jokainen voi päästä osalliseksi.

Maritta Korkatti

Aloitellessani kesälomaa tuntuu erilaiselta, onhan siitä kaksi vuotta, kun viimeksi olen ollut kesälomalla. Ja tietysti kiitollisella mielellä, kun saa olla terveen kirjoissa, vakavasta sairaudesta.

Ps. 103:1-3: ”Daavidin psalmi. Ylistä Herraa minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, Hänen Pyhää nimeään. Ylistä Herraa minun sieluni, äläkä unohda, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt. Hän antaa kaikki syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun  sairautesi.” Ensiksi  kehoitetaan kiittämään ja ylistämään Jumalaa kaikesta hyvästä, mitä Hän on elämäämme antanut. Jumalahan on hyvä Jumala, ja hän antaa elämäämme pelkästään hyviä asioita. Jumalahan antaa ja tekee pelkästään hyviä asioita omiensa kohdalla, asioita, jotka ovat meidän parhaaksemme. Joskus ne on vaan erilaisessa kääreissä. Ne eivät näyttäydy hyvinä asioina kaikilta osin kohdatessaan meitä, mutta jälkeenpäin sitten asiassa voimme nähdä positiivistakin, mitenkä ne tuovat, opettavat Jumalasta uusia piirteitä, ja lisäävät luottamustamme Häneen, Hänen kaikkivoipaisuudestaan, Hänen viisaudestaan. Psalmissa kerrotaan edelleen älä unohda, mitä hyvää hän on tehdyt, joka antaa kaikki syntimme anteeksi ja parantaa kaikki meidän sairautemme. Näinhän se on. Kristuksen ansion tähden Häneen uskovina saamme pyytää ja uskoa syntimme anteeksi, ja hän on luvannut parantaa myös meidän sairauksiamme, kun sitä häneltä pyydämme. Samalla ristin puulla molemmat asiat tapahtuivat. Matt.8:16-17: ”Illan tultua Jeesuksen luo tuotiin monta riivattua. Hän ajoi sanallaan henget ulos ja paransi kaikki sairaat, jotta kävisi toteen profeetta Jesajan kautta puhuttu sana: ”Hän otti päälleen meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme.”

Jes. 55:8-9: ”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eikä teidän tienne minun teitäni, sanoo Herra, sillä niin paljon kuin taivas on maata korkeampi, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” Näissä jakeissa kerrotaan Jumalan suvereniteetista kaikkinensa. Hän liikkuu ja toimii eri tasoilla kuin pienen ihmisen ajatukset ja tiet ovat. Jumalan suunnitelmissa kulkeminen on toisenlainen tie kuin ihmisen omat suunnitelmat. Apostoli Paavali kirjoittaa tästä tiestä voittosaaton tienä. 2. Kor. 2:14: ”Kiitos Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi Hänen tuntemisensa tuoksun!” On siunattu asia olla elävässä yhteydessä tämän kaltaisen persoonan kanssa ja mukana Kristuksen voittosaatossa.

On syyytä korostaa, että Hän kuljettaa meitä tässä voittajajoukkueessa. Tietysti, kun ajattelemme elämän tietä, jota kuljemme, ja jolla meitä kuljetetaan, 1. Kor. 9. luku, missä apostoli Paavali kirjoittaa tästä tiestä, missä hän ottaa vertailukohdan urheilukilpailusta, urheilukilpailussahan kun jaetaan palkintoja, palkinnon saa useampi, käytännössä kolme palkintosijaa, on ykköspalkinto, toinen palkinto ja kolmas palkinto. Nyt tällä elämän kilparadalla, millä Jeesukseen uskovat teemme taivalta, niin tässä lajissa vain yksi saa voittopalkinnon. Paavali jatkaa, juoskaa niin kuin hän, että sen saavuttaisitte. Muita palkintosijoja ei siis käytännössä ole kuin voittopalkinto. On siis vakavastakin asiasta kysymys säilyttää asemamme Kristuksessa, että kerran sitten voisimme olla voittajana perillä. Siihen tarvitsemme toinen toisiamme, tarvitsemme seurakuntayhteyden. Raamattu puhuu voimakkaasti seurakuntayhteyden merkityksestä, Hepr. 10:25: ”Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.”

Mitä sitten seurakunnassa tehdään, että se on niin tärkeää? Ensinnäkin seurakunta on Jumalan seurakunta. Jumala itse on sitoutunut seurakuntaansa. Jumalan tahtohan on, että hänen seurakuntansa voi hyvin. Se on Hänelle sydämen asia. Siellä kuulemme Jumalan sanan opetusta, rukoilemme toinen toistemme puolesta ja saamme rukousvastauksia. Keskinäinen yhteys on hyvin voimaannuttava asia. On suuriarvoista kuulua Jumalan seurakuntaan ja olla sen toiminnassa mukana. Siellä on kaikille oma paikkansa ja palvelutehtävänsä.  On siis kaksitahoisesta yhteydestä kysymys, yhteydestä Kristukseen ja toinen toisiimme. Jeesus on luvannut olla serakuntansa keskellä,  kun hänen nimessään ollaan koolla. Ehtoolisyhteydessä korostuu yhteys Kristukseen ja toinen toisiimme. Nämä kaikki ovat vahvistavia elementtejä, joita me itse kukin kipeästi tarvitsemme ja kaipaamme.

Ef. 3:10-11: ”Näin Jumalan moninainen viisaus tulee seurakunnan kautta tunnetuksi taivaallisille hallituksille ja valloille sen ikuisen suunitelman mukaiseti, jonka hän on täyttänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”  Puhutaan Jumalan moninaisesta viisaudesta, joka seurakunnan kautta tulee tunnetuksi myös Jumalan taivaassa. On kysymys ikuisesta suunnitemasta joka toteutui, toteutuu Kristuksessa. Kristuksen kautta tässä synteihinsä hukkuvassa maailmassa, sen julistetun sanan kautta. Me uskovat olemme osa sitä suunnitelmaa. On hyvin väkevistä asioita kysymys olla mukana jossakin suuressa.

Ei kesälläkään jätetä seurakuntaa, vaan käydään ahkerasti kokouksissa, se siunattu asia. Vaikka paimen on lomalla, ylipaimen on paikalla ja Häntähän me ensisijaisesti haluamme kohdata. Me täällä Nastolassa latailemme akkujamme ja käymme sukulaisia ja ystäviämme tapaamassa. Heinäkuun loppupuolella palailemme takaisin Haapavedelle. Muistamme teitä rukouksin.

Hyvää kesää kaikille ja voimallista Jumalan siunausta.

Siunaten Pauli ja Pirkko

KIRJOITUSTEN MUKAAN

Raamatussa puhutaan paljon siitä, kuinka Jumalan Sanassa pysyminen ja siitä kiinnipitäminen niinkuin  kirjoitettu on, on elintärkeää. Jumalan Sana on totuus Joh.17:17; Se on kokonaan totuus ja kaikki Jumalan vanhurskaat päätökset pysyvät ikuisesti Psalmi 119:160.

Paavali kirjoittaa tästä ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille 15:1-4 ”Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen teille julistanut ja jonka olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte. Sen kautta te myös pelastutte, jos pidätte kiinni siitä sellaisena kuin minä sen teille julistin. Muuten olette aivan turhaan uskoneet. Ennen kaikkea annoin teille tiedoksi sen, minkä myös itse olin saanut: Kristus kuoli meidän syntiemme tähden Kirjoitusten mukaan, hänet haudattiin ja hänet herätettiin kolmantena päivänä Kirjoitusten mukaan”

Pelastuksemme Evankeliumi on näissä edellä mainituissa sanoissa. Paavali julisti sitä,mistä oli Kirjoituksissa ennustettu jo paljon aiemmin (mm. Jes.53:5-9), jolla oli monia todistajia(1.Kor.15:5-6) ja jonka hän oli myös itse saanut kokea todeksi. Jeesus Kristus, lihaksi tullut Jumalan Sana, ilmestyi hänelle henkilökohtaisesti. (1.Kor.15:8-10) Samoin Hän  haluaa ilmestyä jokaiselle ihmiselle henkilökohtaisena  Pelastajana ja Vapahtajana. Kukaan ei voi pelastua toisen uskolla eikä millä tahansa uskolla. Pelastava usko on ainoastaan Kirjoitusten mukaisessa evankeliumissa, Ristin evankeliumissa, Jeesuksessa Kristuksessa.

Kun ihminen tulee uskoon, tavalla tai toisella Jumalan Sana synnyttää ihmisessä uskon Jeesukseen Kristukseen. Pyhä Henki avaa ihmisen ymmärryksen käsittämään evankeliumin (Room.10:17, Apt.8:26-40) Ja kaikille, jotka ottavat Jeesuksen Kristuksen vastaan ja uskovat Hänen nimeensä, Hän itse antaa voiman ja oikeuden tulla Jumalan lapseksi Joh.1:12.

Kun me pysymme Sanan mukaisessa evankeliumissa, silloin me pysymme Jeesuksessa Kristuksessa. Paavali kirjoittaa Timoteukselle toisessa kirjeessään 3:14-17 ”Pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut. Olet myös jo lapsuudestasi asti tuntenut pyhät Kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Koko Raamattu on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, ja se on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen ja varustautunut kaikkiin hyviin tekoihin.”  

Seuraavassa luvussa Paavali kirjoittaa 3-5 ”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät kärsi tervettä oppia vaan omien himojensa mukaan haalivat itselleen opettajia korvasyyhyynsä. He kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät tarujen puoleen. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ ja hoida palvelutehtäväsi täydellisesti.” Tästä kirjoittaa myös mm. Pietari kirjeessään (2.Piet.2 luku ja 3 luku), Juudas ja Johannes. 2.Joh:7-9 sanotaan ”Maailmaan on lähtenyt monia eksyttäjiä, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, lihaan tulleeksi. Sellainen on antikristus, eksyttäjä. Katsokaa, ettette menetä sitä, minkä olemme työllämme saaneet aikaan, vaan saatte täyden palkan. Ei kenelläkään, joka menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, ole Jumalaa. Joka pysyy siinä opissa, hänellä on sekä Isä että Poika.” He kaikki olivat tulleet tuntemaan Totuuden, Jeesuksen Kristuksen ja Ristin Evankeliumin. Pyhä Henki kehoitti heitä varoittamaan epäterveestä opista, toisesta evankeliumista. Tästä Paavali kirjoittaa hyvin voimakkaasti kirjeessään Galatalaisille 1:6-10.

Jumalan Sana kehoittaa meitä olemaan raittiita ja valvomaan. Paholainen kulkee  ympäri kuin ärjyvä leijona etsien, kenet voisi niellä 1.Piet.5:8. Paholainen tekeytyy jopa valon enkeliksi voidakseen eksyttää valitut 2.Kor11:14. Mutta  Jeesus on voittanut pahan vallan ja kun Hänessä pysymme ja pidämme kiinni Sanan mukaisesta evankeliumista, emme eksy. Herra on uskollinen ja Hän vahvistaa meitä ja varjelee meidät pahasta.

Siunattua kesää Jeesuksessa Kristuksessa!

Sari Yli-Posso

Kevät on saapunut, muuttolinnut visertävät ja sirkuttavat, mahtuupa sekaan jokin joutsenen tai kurjen huutokin.

Minulta kysytään voisinko Paimensanaan jotain. Paimensanaa minäkö, kuinka osaisin jotain sanoa, kasvattavaa, opettavaa? Missä sellainen armoitus olisi, josta olisi seurakunnalle ravintoa? Minulle on annettu tilaisuus, siis ei kieltäydytä, uutta kertaa ei ehkä tulekaan.

Oletko kokenut samaa, miettinyt onko mitään annettavaa? Vaikka koetan lukea Sanaa päivittäin, tulee se tehtyä kiireellä ja ajatukset muissa asioissa, kuinka voisin mitään jakaa. Elämäkin tuntuu olevan vain arkea, masentavaa, ilotonta ja  kiitos on lujassa. Väsymys toisiin ihmisiin, läheisiinkin, tahtoo osua kohdalle varsin usein. Miksi näin? Kuinka toiset näyttävät nauttivan läheisten seurasta, hakeutuvat seuraan, juttelevat keskenään? Perheetkin näyttävät erilaisilta, yhtä pitäviltä, meilläkö vain näin?

Sitten tajusin, tämä kaikki Jumalan luomaa, minäkin puutteineni tai toisaalta lahjoineni. Sekin  kiusaus, jonka koin Jumalan luomien ihmisten, olosuhteiden kokoelma, samoin sinunkin kiusauksesi Jumalan kädessä. Mietitkö, mihin tämän perustan?

Sana sanoo 1. Kolossalaiskirjeen 1. luvun 16.- 17. jakeissa: ”Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,  ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.”

Koska siis kaikki on luotu Häneen tai Hänen kauttaan, on se, mitä koen Hänen vallassaan. Oikeastaan aika lohdullista, armahtavaa tajuta, että tämä kaikki, perhe, jonka keskellä äitinä ja mummona hyörin ja olen (aika usein) naurun aiheena, Jumalan luoma, minulle annettu, hoitooni uskottu. Tuo puu, johon nojasin, Jumalan luoma, ne joutsenet, jotka tänään vastasivat minulle rannassa, Jumalan luomia. Hänkin, jolla koin olevan jotain elämästäni sanottavaa, Jumalan luoma, niin hänkin joka minua pilkaten katsoi, ivasi elämääni tai hän, johon minä suhtauduin väheksyen, Jumalan luomaa.

Rukous kohosi sisimmästä, mahdanko täyttää paikkaan,i ja samalla taas ajatus Jumalan tekoa täytti mieleni, Jumalan suunitelmaa ei mikään asia tee tyhjäksi, eivät tunteeni, eivät ajatukseni, eivät sinunkaan tunteesi tai ajatuksesi.

Tässä siis olen Paimensanan äärellä sen viime sanoissa, epäonnistuneena niin monin tavoin ja silti osana Jumalan suunnitelmaa, kuten sinäkin.

Siunattua kevättä teille kaikille!

Kaija Laukkanen

Room.10:17: ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.”  Luukkaan evankeliumi kertoo kahdesta opetuslapsesta, jotka olivat menossa Emmaus-nimiseen kylään. Jeesus liittyi heidän seuraansa, mutta he eivät tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat sokaistut.

Luuk:24:17 – 51: ”Jeesus kysyi heiltä: ”Mistä te oikein keskustelette matkamiehet? He pysähtyivät murheellisina ja toinen heistä Kleopas nimeltään, vastasi: ”Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on viime päivinä tapahtunut”.

Mitä te tarkoitatte? Jeesus kysyi. He vastasivat: ”Sitä mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Se mies oli tosi profeetta. Voimallinen sanoissa ja teoissa, sekä Jumalan että kaiken kansan edessä. Meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme luovuttivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin. Eikä siinä kaikki. Tänään on jo kolmas päivä siitä kun se tapahtui, ja nyt ovat muutamat naiset joukostamme saattaneet meidät kerta kaikkiaan hämmennyksiin.

He kävivät varhain aamulla haudalla mutta eivät löytäneet hänen ruumistaan. Sieltä tultuaan he lisäksi kertoivat nähneensä näyn; enkeleitä, jotka sanoivat että Jeesus elää. Muutamat meistä menivät silloin haudalle ja totesivat, että asia oli niin kuin naiset olivat sanoneet. Jeesusta he eivät nähneet. ”

Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja mennä kirkkauteensa.” Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.

He olivat saapumassa kylään jonne olivat menossa. Jeesus oli jatkavinaan matkaansa, mutta he estivät häntä lähtemästä ja sanoivat: ”Jää meidän luoksemme. Päivä on jo käymässä iltaan.”

Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen. Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään. He sanoivat toisilleen: ”Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?    

Heti paikalla he lähtivät matkaan ja palasivat Jerusalemiin. Siellä olivat koolla yksitoista opetuslasta ja muut heidän joukkoonsa kuuluvat. Nämä sanoivat: ”Herra on todella noussut kuolleista! Hän on ilmestynyt Simonille.” Nuo kaksi puolestaan kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut ja miten he olivat tunteneet Jeesuksen, kun hän mursi leivän.

Kun he vielä puhuivat tästä, yhtäkkiä Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani; minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin näette minussa olevan.” Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa.

Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää? He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi. Jeesus sanoi heille: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.”

Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille se, minkä isäni on luvannut Pysykää tässä kaupungissa kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta. Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen.” 

Toivo

YHTEYS PYHÄSSÄ HENGESSÄ

1. Joh 1:3: ”Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme. Meillä on yhteys Isän ja hänen poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.” Tämä Johanneksen sydämellisen, kristillisen rakkauden sanelema ”PAIMENKIRJE”, Johanneksen 1. kirje, kutsuu tänään samoin kuin silloin, Aasian maakunnan seurakuntia elämään kokosydämisesti valossa eli Jumalan YHTEYDESSÄ Kristuksen kautta, keskinäisessä rakkaudessa ja kuuliaisuudessa Jumalan ilmoitussanan totuudelle.

Julistaessaan evankeliumia Aasian seurakunnissa Johannes samalla muistutti ja vetosi uskoviin yhteyden syntymiseksi ja sen säilymiseksi todeten kirjoittaneensa asiasta sen tähden, että Jumala on valo eikä hänessä ole mitään pimeää. Johannes myös sanoo uskovien ilon tulevan YHTEYDESTÄ sekä YHTEYDEN kautta täydelliseksi Pyhässä Hengessä.

Lähtökohta yhteyden muodostumiseen on se, että Isä ja Poika ovat yhtä. Ihmisen yhteys Jumalaan on mahdollistunut Kristuksen sovitustyön seurauksena. Jumala on kutsunut jokaista lastaan Pyhän Henkensä kautta yhteyteensä ja näin saattanut luomansa ihmisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen YHTEYTEEN edellyttäen henkilökohtaista uskonratkaisua Jeesukseen. 1. Kor 1:9: ”Jumala on uskollinen, hän, joka on kutsunut teidät poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen.”

Myös apostoli Paavali kirjoittaa yhteyden puolesta kirjeen Korintton seurakunnalle ollessaan kolmannella lähetysmatkallaan v.55 Efesossa. Hän sai sinne hälyttäviä tietoja Korintton seurakunnassa esiintyvistä ERIMIELISIIN RYHMIIN JAKAANTUMISISTA. Huolestuneet uskovat Korinttosta kirjoittivat asiasta samalla pyytäen Paavalilta ohjeita asian suhteen. Paavalin 1. Korinttolaiskirje on apostolin kirjeistä siinä suhteessa tärkeimpiä, että hän käsittelee siinä sellaisia käytännöllisen elämän asioita, jotka ovat monissa seurakunnissa polttavia nykyäänkin. Yhteyden rikkoontuessa riitoihin ja puoluehenkeen Korintossa Paavali kirjoittaa: ”Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä kehotan teitä, veljet, että kaikki olisitte puheessa yksimielisiä, ja ettei teillä olisi erimielisiin ryhmiin jakaantumisia, vaan, että teillä olisi SAMA MIELI JA AJATUSTAPA.” (1. Kor 1:10)

Kristillinen yhteys on Pyhän Hengen yhteyttä, yhteyden luo Jumalan Pyhä Henki, yhteys säilyy ainoastaan Pyhän Hengen kautta vaeltaen Jeesuksen yhteydessä yhdessä Jumalan sanan mukaan. Jeesukseen uskovina tehtävämme on sanan mukaan pysyä yhteydessä Vapahtajaamme, vaalien yhteyttä omaan seurakuntaan, sen sisariin ja veljiin. Jeesus rukoili ja myös tänään rukoilee niiden puolesta, jotka sanan kautta uskovat häneen, että he kaikki olisivat yhtä. (Joh.17:20-23)

Paavali kehottaa säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä tarkoittaen, ettei se ole jokin tavoite uskovan vaelluksessa, vaan aarre, jota ei saa menettää. 1. Joh.1:6-10: ”Jos sanomme elävämme hänen YHTEYDESSÄÄN, mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän on valossa, meillä on YHTEYS KESKENÄMME, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos sanomme, ettei meissä ole syntiä, me petämme itseämme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, Jumala on uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta VÄÄRYYDESTÄ. Jos sanomme, ettemme ole tehneet syntiä, me teemme hänestä valehtelijan, eikä hänen sanansa ole meissä.”

Jeesukseen uskovina meillä täytyy olla varma todellisuus omasta yhteydestämme häneen, elämmehän iankaikkisuustoivossa hänen YHTEYTEENSÄ, Taivaan kotiin. Kristuksen seurakuntaa ei ole yhtään vähäpätöisemmästä syystä kutsuttu elämään keskinäisessä yhteydessä rakkauden ja anteeksiannon kautta. 1. Joh. 5:1-2: ”Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt. Jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myös hänestä syntynyttä. Siitä me tiedämme rakastavamme JUMALAN LAPSIA, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään.”

 Juho

1.Kuningasten kirjan 19. luvusta löydämme profeetta Elian pakenemassa kuningatar Isebeliä, joka oli uhannut tappaa hänet. 1. Kun 19:1-2: ”Ahab kertoi Isebelille kaiken, mitä Elia oli tehnyt, myös sen, kuinka hän oli miekalla surmannut kaikki Baalin profeetat. Silloin Isebel lähetti sananviejän Elian luo ja käski hänen sanoa: ”Kohdatkoon minua jumalten viha nyt ja aina, ellen huomenna tähän aikaan ole tehnyt sinulle samaa, minkä sinä olet tehnyt heille!”. Kyseisestä tapahtumasta kerrotaan luvussa 18.  Elia rankaisi Baalin profeettoja, koska he pilkkasivat Jumalaa. Saman luvun lopussa kerrotaan, kuinka Elia sai kokea Jumalan ihmeen, kun Herra vastasi hänen rukoukseensa ja lähetti sateen pitkän kuivuuden jälkeen. Aiemmin luvusta 17 voimme lukea, että Elia sai olla todistamassa myös toista ihmettä, kun Herra herätti kuolleista Sarpatin lesken pojan, tämäkin vastauksena Elian rukoukseen.

Tälläisten ihmeiden jälkeen löydämme nyt siis Elian pakenemassa henkensä edestä: ”Elia pelästyi ja lähti pakoon pelastaakseen henkensä.” (Jae 3) Pelko sai hänestä otteen, lamaannutti hänet ja hän pakeni. Jae 4: ”Itse hän meni autiomaahan päivämatkan päähän. Hän istuutui kinsteripensaan juurelle ja toivoi itselleen kuolemaa. Hän sanoi: ”Jo riittää, Herra! Ota minun henkeni. En minä ole esi-isiäni parempi.” Jumala ei kuitenkaan hyljännyt Eliaa eikä jättänyt häntä yksin. Herra lähetti enkelin pitämään Eliasta huolta. Enkeli herätti hänet, käski hänen nousta ja syödä, jotta hän jaksaisi jatkaa matkaansa. Elia totteli ja syötyään hän jatkoi matkaa ja saapui Horebin vuorelle ja piiloutui taas, tällä kertaa luolaan. ”Siellä hän asettui yöksi luolaan. Yöllä Elia kuuli Herran äänen: ”Miksi olet täällä, Elia?” Hän vastasi: ”Hellittämättä olen taistellut puolestasi, Herra, kaikkivaltias Jumala, kun israelilaiset ovat hyljänneet sinun liittosi. He ovat hajottaneet alttarisi ja tappaneet profeettasi niin, että vain minä olen jäänyt jäljelle. Nyt he etsivät minua riistääkseen minultakin hengen.” (Jakeet 9-10)

Elia oli edelleen pelon ja kauhun vallassa eikä hän uskaltautunut ulos luolasta ennen kuin Herran ääni kehotti häntä siihen. ”Herran ääni sanoi: ”Mene ulos ja seiso vuorella Herran edessä. Herra kulkee sinun ohitsesi.” (Jae 11). Sen jälkeen kerrotaan, kuinka nousi ensin raju myrsky, joka kulki Herran edellä, sen jälkeen tuli maanjäristys ja vielä tulenlieska, mutta Herra ei ollut missään niistä. Viimein tuli hiljainen tuulen humina, ja silloin vasta Elia uskaltautui ulos. ”Kun Elia kuuli sen, peitti hän kasvonsa viitallaan, meni ulos ja jäi seisomaan luolan suulle. Ääni sanoi hänelle: ”Miksi olet täällä, Elia?”  Vieläkään Elia ei pelkonsa  takaa näe Jumalan mahdollisuuksia, vaan hän toistaa pelkonsa siitä, että vihollinen vaanii häntä riistääkseen hänen henkensä. Silloin Herra kehottaa Eliaa palamaan samaa tietä, joka hän oli tullut ja Hän antaa myös Elialle uuden tehtävän. (Jakeet 14-16)

Kuinka usein löydämmekään itsemme Elian tilanteesta. Huolimatta siitä, että olemme kokeneet elämässämme monia Jumalan ihmeitä, voimme joutua tilanteeseen, jolloin kaikki tuntuu olevan menetetty. Vihollinen uhkaa meitä tavalla tai toisella, koemme ahdistusta, vihaa ja pelkoa ja pakenemme. Pelko on sielunvihollisin pahin ase uskovia kohtaan. Pelko lamaannuttaa ja saa aikaan pakokauhua. Pelon alla menetämme kykymme ajatella selkeästi, ja pelko karkottaa uskon ja luottamuksen Jumalan auttavaan voimaan. Elian tavoin me kuvaannollisesti lymyämme kinsteripensaan alla ja toivomme itsellemme kuolemaa. Kaikki tuntuu olevan menetetty eikä tulevaisuudessa näy mitään hyvää. Vihollinen väijyy joka puolella ja etsii meitä tuhotakseen meidät.

Rakkaus on kuitenkin voimakkaampi kuin pelko. Herra ei jätä meitä kuten ei jättänyt Eliaakaan. Hän seuraa ja tarkkaa meidän vaellustamme ja haluaa ojentaa auttavan kätensä. Rakkaudessaan ja armossaan hän haluaa ilmestyä meille. Hän ei kuitenkaan tule myrskyssä, ei maanjäristyksessä ei tulenlieskassa. Ne ovat vain ikään kuin merkkejä siitä, että Herra kulkee meidän ohitsemme. Näemme ja kuulemme näitä merkkejä, mutta hän ei ole niissä. Hän ilmestyy hiljaisessa tuulen huminassa. Usein kuulemme tämän hiljaisen huminan vain silloin, kun olemme kaukana kaikesta häiritsevästä hälystä ja vasta myrskyn mentyä ohitse. Ehkä parhaiten kuulemme sen yksinäisyydessä kuten Eliakin luolassa. Kaukana ihmisistä, kaukana kaikesta häiritsevästä, kaukana vihollisesta.

Pelon vallassa Elia lähti omille teilleen. Jumala salli hänen tehdä sen ja seurasi hänen kulkuaan. Hän kuitenkin käski Elian palata samaa tietä takaisin, ja sen jälkeen antoi hänelle tehtävän. ”Herra sanoi hänelle: ”Lähde takaisin samaa tietä, jota tulit, ja mene autiomaahan lähelle Damaskosta. Voitele sitten Hasael Syrian kuninkaaksi. Israelin kuninkaaksi voitele Jehu, Nimsin poika, ja seuraajaksesi profeetan tehtävään Elisa, Safatin poika, joka asuu Abel-Meholassa.” (Jakeet 15-17). Omille teille lähteminen on usein vaarallista ja rasittavaa. Se on kuin erämaassa taivaltamista, kuten Elialla. Jumala palauttaa meidät takaisin samaa tietä, jota olemme pakomatkallamme kulkeneet. Vasta sen jälkeen hän voi antaa meille uusia tehtäviä.

Sielunvihollinen riehuu maailmassa haluten tappaa ja tuhota kaiken. Jumala on kuitenkin armosta rikas ja rakkaudessaan hän tahtoo kohdata meitä. Hän ilmestyy meille juuri silloin, kun elämässämme on vaikeaa ja koemme itsemme epäonnistuneeksi ja hyljätyksi. Rukoilkaamme itsellemme kuulevia korvia, että kuulisimme sen hiljaisen huminan, joka seuraa myrskyä, maanjäristystä ja tulenlieskaa. Siinä ilmestyy meille Herra.

Maritta Korkatti