Vapaaehtoista ja vastuullista
Seurakunnan taloudenhoito on sen jäsenten vastuulla, vaikka onkin vapaaehtoista. Vastuu tarkoittaa velvollisuutta vastata jostakin asiasta, henkilöstä tai toiminnasta. Vapaiden suuntien seurakunnilla ei ole kirkollisverojärjestelmää eikä yhdistysten tapaan jäsenmaksuja. Näin ollen kaikki varat tulevat lahjoituksina eri muodoissa, pääsääntöisesti jumalanpalvelusten yhteydessä kerättyinä kolehteina, uhrilahjoina. Jotkut uskovat korostavat kymmenysten antamista, toiset taas puhuvat enemmän vapaaehtoisuuden puolesta.
Kymmenysten maksaminen kuului varhaisina aikoina juutalaisten velvollisuuksiin. Se oli myös varhainen valtiollisen ja kirkollisen veron muoto, joka perustui Vanhan testamentin ohjeisiin. 3. Moos. 27:30: ”Kymmenesosa kaikesta maan tuotosta, sekä pellon sadosta että puiden hedelmistä, on Herran. Se on Herralle kuuluva pyhä lahja.” Kymmenyksillä huolehdittiin temppelin ja papiston tarpeista.
Antaessamme varoistamme kymmenykset seurakunnalle, annamme itse asiassa Jumalalle. Jos emme anna, jäämme ikään kuin velkaa, vaikka mistään suoranaisesta verosta ei olekaan kysymys. Tosiasia kuitenkin on, että tavalla tai toisella kymmenykset otetaan; tulee onnettomuuksia ja yllättäviä menoja. Kuukauden lopussa tilin saldo on sama, kolehtiin laittamatta jääneet rahat ovat kadonneet kuin ”reikäisestä kukkarosta”. Ero annettujen ja otettujen kymmenysten välillä on siinä, että Jumalalle annettuja seuraa siunaus. ”Voiko ihminen riistää jotakin Jumalalta? Sitä te kuitenkin yritätte.”Mitä me sinulta riistämme?” te kysytte. Kymmenyksiä ja uhrilahjoja! Kirous on teidän osananne, koska te kaikki, koko kansa, petätte minua. –Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon, jotta temppelissäni olisi ruokaa. Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot. –Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen.” (Mal. 3:8-10).
Jeesus itse puhui useasti rahasta, ja kymmenyksistä hän mainitsee ainakin Matt. 23:23 näin: ”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Näitä teidän pitäisi noudattaa, noita muitakaan unohtamatta.” Jeesus korostaa asioiden tärkeysjärjestystä, mutta hän ei torju kymmenyksiä. Tärkeintä on usko ja lähimmäisen rakastaminen, jotka puolestaan heijastuvat elämän ratkaisuihin. Siispä noita muitakaan ”ei tulisi unohtaa”.
Uusi testamentti ei suoranaisesti kehota kymmenysten maksamiseen, vaan kuten Paavali opettaa, uskovien tulisi tukea seurakuntaa laittamalla osan tuloistaan syrjään varojensa mukaan. 1. Kor. 16:1–2: ”Kun keräätte varoja Jerusalemin pyhille, noudattakaa niitä ohjeita, jotka olen antanut Galatian seurakunnille: kunkin teistä on aina sapatin jälkeisenä päivänä pantava syrjään rahaa sen mukaan kuin hänellä on varaa, jottei keräystä pantaisi toimeen vasta kun olen tullut sinne.”
Raamatussa ei selkeästi sanota paljonko varoistaan tulisi antaa. Kaikki antaminen on vapaaehtoista, mutta myös vastavuoroista. Ne joilla on, antavat niille, joille ei ole ja jokainen antaa sen mukaan kuin hänellä on siihen mahdollisuuksia. Antamisessa myös antaja saa siunauksen, kuten Paavalin kirjeestä korinttilaisella voidaan todeta: ”Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki, mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää. Onhan kirjoitettu – Hän jakelee, hän antaa köyhille, hänen hyvyytensä kestää ikuisesti. Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua. Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa runsaasti anteliaisuutta. Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Tämän palveluksen toimittaminen ei vain täytä pyhien tarpeita, vaan lisäksi se saa yhä useammat kiittämään Jumalaa.” (2. Kor. 9:6-12)
Vastuulliseen seurakuntaelämään kuuluu huolehtia seurakunnan taloudellisesta hyvinvoinnista. Se on siis seurakunnan jäsenten tehtävä. Jokainen voi kohdallaan päättää, miten tämän tehtävänsä hoitaa. Kaikki antaminen ja uhraaminen on vapaaehtoista, eikä kenenkään tarvitse syyllistyä antamatta jättämisestä. Tärkeintä on usko ja sydämen asenne, oikea suhtautuminen ja se, että voi antaa omastaan iloisin ja vapain mielin. Seurakunnan taloudellinen hyvinvointi on sen jäsenten vastuulla. Antamiseen sältyy jumalallinen siunaus, josta jokainen voi päästä osalliseksi.
Maritta Korkatti