Paimensana helmikuu 2017

Jumalan uudeksi luovaa voimaa

”Valtaistuimella istuva lausui: ”Uudeksi minä teen kaiken.” Hän sanoi: ”Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet.” (Ilm. 21:5) Apostoli Johannes sai nähdä ihmeellisiä näkyjä ja kuulla ihmeellisiä sanoja kirjoittaessaan Ilmestyskirjaa. Luvun alussa hän kirjoittaa, kuinka hän näki uuden taivaan ja uuden maan ja ensimmäinen maa ja ensimmäinen taivas olivat kadonneet. Johannes näki myös uuden Jerusalemin, Jumalan asuinsijan kaikessa kirkkaudessaan ja loistossaan.
Meitä odottaa ihana kaupunki Jumalan luona. Uusi Jerusalem, jossa ei ole enää kipua, ei sairautta eikä kuolemaa. Siellä on vain valkopukuinen pelastettujen joukko, joka ylistää Jumalaa. Kaikki on uutta, Jumalan uudeksi tekemää meitä varten. Jeesus on valmistanut meille kaikille sijan Isän luo, ja tuonne tulevaisuuden kaupunkiin me saamme olla matkalla.

Jumalan yliluonnollinen voima on uudeksi luovaa voimaa. Hän luo uutta meidän elämässämme joka päivä, jos annamme hänelle siihen mahdollisuuden. Tämä uudeksi luova voima alkaa vaikuttaa elämässämme uskoontulon ensihetkestä lähtien. Raamattu kuvaa uskoon tullutta ihmistä uudeksi luomukseksi, 2. Kor. 5:17: ”Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!”. Tämä uusi ihminen saa vaeltaa Jumalan voimassa ja hänen siunauksensa alla. Jumalan varjeleva ja suojeleva voima on hänen yllään koko hänen elämänsä ajan siihen saakka, kunnes hän saavuttaa uskon päämäärän, iankaikkisen elämän.

Jumalan uudeksi tekevä voima ei rajoitu vain uskoon tuloon, vaan hän uudistaa meitä jatkuvasti. Olipa elämäntilanteemme mikä tahansa, saamme aina mennä Herran eteen ja hän on luvannut auttaa. Väsyneenä, sairaana ja heikkona saamme aina luottaa siihen, että hän nostaa, kantaa ja pelastaa. Jo Vanhan Testamentin vanhurskaat Jumalan ihmiset tiesivät tämän, kuten profeetta Jesaja kirjoittaa 40:28-31: ”Etkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut, että Herra on ikuinen Jumala, koko maanpiirin luoja? Ei hän väsy, ei uuvu, tutkimaton on hänen viisautensa. Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa. Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat., mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.” Ihmeellinen on meidän Herramme ja suuri on hänen voimansa.

Sielunvihollinen on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Se haluaa viedä meiltä uskon Jumalan uudistavaan voimaan. Se valehtelee ja uskottelee, ettei Jumala välitä tai ettei hänen voimansa ja aikansa riitä meitä varten. Meidän ei tule kuitenkaan mennä tuohon vihollisen ansaan, vaan turvautua Jumalan Sanaan, joka kehottaa meitä uudistumaan: ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.” (Room 12:2) Tässä meitä auttaa Jumalan uudeksi tekevä voima. Hän vaikuttaa meissä tekemistä ja tahtomista niin, että voimme noudattaa hänen sanaansa.
Meidän päivämme ja tulevaisuutemme on Jumalan käsissä. Voimme rohkeasti katsoa eteenpäin ja kulkea kohti sitä maata, josta Johannes kirjoitti, uutta maata, kotimaata. Menneisiin ei tarvitse palata. Jesajan kirjan luvussa 43 ovat nämä rohkaisut sanat: ”Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle. Villieläimetkin kunnioittavat minua, sakaalit ja strutsit, koska olen tuonut vedet autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle antaakseni juotavaa kansalleni, valitulleni. Kansa, jonka olen luonut itseäni varten, on ylistävä minua.”

Jeesus on luvannut olla meidän kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Hän ei jätä meitä yhtenäkään päivänä eikä hänen uudeksi tekevä voimansa katoa meidän elämästämme minnekään. Hän tahtoo ja voi uudistaa meitä joka päivä.

Maritta Korkatti