Mietin tässä Isänpäivän lähestyessä kaikkein suurinta Isän lahjaa meille ihmisille ja sitä miten siihen suhtaudumme. 1. Joh 4: 9,10 sanoo:
”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
Siinä on rakkaus — ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän
rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”
On hyvä miettiä, ihan meistä jokaisen, miten suhtaudumme Jeesukseen ja hänen uhriinsa Golgatalla.
Raamattu kertoo ristin tapahtumista niin, että Jeesus naulittiin ristinpuulle yhdessä kahden ryövärin kanssa. Kerrotaan, miten kansa ja nuo ryövärit ensin pilkkasivat Jeesusta monin sanoin. Jossain vaiheessa toinen ryöväri kuitenkin sanoi kanssaan ristillä riippuvalle pilkkaavalle ryövärille asioita, jotka osoittivat katumusta. Hän sanoi: ”Miksi pilkkaat tätä Jeesusta ,joka on syytön, me saamme ansiomme mukaan kärsiä tässä ristillä, mutta tämä ei ole mitään pahaa tehnyt”.
Sitten hän sanoi Jeesukselle, muista minua kun tulet valtakuntaasi.
Jeesus vastasi: tänään pitää sinun oleman kanssani paratiisissa.
Ryöväri, joka uskoi Jeesuksen olevan Vapahtaja, pyysi armahdusta ja hän sai syntinsä anteeksi. Miksi hän sai anteeksi? Siksi koska hän uskoi Jeesukseen! Toinen ryöväri jäi synteihinsä ja kuoli tuomittuna. Jeesuskin kuoli, mutta kuoli maailman synnit kantaen ja siksi se, joka uskoo Jeesukseen saa synnit anteeksi.
Golgatalla oli siis koko maailma! Jokainen meistä valitsee vastaanottaako Jumalan suurimman lahjan, Jeesuksen ja anteeksiannon! Mitä sinä teet? Jos uskot Jumalan ainoaan Poikaan Jeesukseen, saat anteeksi ja Jumalan rauha tulee sydämeesi. Saat sisimpääsi lapseuden hengen ” Abba Isä” hengen ja tiedät, että Jeesus on sinun elämäsi Herra, alkaa uusi elämä Jeesuksen kanssa! Sinun ja minun on tehtävä täällä maan päällä valintamme haluammeko taivaaseen ja uskoa Jeesukseen!
Kysymys on siitä, otammeko vastaan sovituksen, armahduksen, Jumalan rakkauden.
Kerrotaan eräästä rikollisesta, joka oli tehnyt henkirikoksen ja hän anoi armahdusta kuninkaalta.Kuningas armahti kuolemaantuomitun, ja lähetti papin tuomaan armahdusta. Kun vangille kerrottiin, että papilla on asiaa hänelle, niin hän kielsi jyrkästi pappia tulemasta selliin. Niinpä pappi meni pois armahduksen kanssa. Kun vangille kerrottiin, että olisit ottanut vastaan papin, jolla oli armahdussanoma, niin silloin kyllä olisi kelvannut pappi vastaanottaa. Silloin oli jo liian myöhäistä! Ota vastaan Jumalan, Isän lahja Jeesus ja syntien sovitus! Valitse oikein, niin minä olen tehnyt ja olen saanut suuren armolahjan, iankaikkisen elämän. Sama on tarjolla sinulle, Jeesus rakastaa sinua! Iloitse siitä ,että sinut on pyhitetty ja puhdistettu Jeesuksen veressä ,saat omistaa suurimman lahjan!
Siunausta ja hyvää joulunodotusta sinulle toivoo saarnaaja Harri Tiainen