Kevät on saapunut, muuttolinnut visertävät ja sirkuttavat, mahtuupa sekaan jokin joutsenen tai kurjen huutokin.
Minulta kysytään voisinko Paimensanaan jotain. Paimensanaa minäkö, kuinka osaisin jotain sanoa, kasvattavaa, opettavaa? Missä sellainen armoitus olisi, josta olisi seurakunnalle ravintoa? Minulle on annettu tilaisuus, siis ei kieltäydytä, uutta kertaa ei ehkä tulekaan.
Oletko kokenut samaa, miettinyt onko mitään annettavaa? Vaikka koetan lukea Sanaa päivittäin, tulee se tehtyä kiireellä ja ajatukset muissa asioissa, kuinka voisin mitään jakaa. Elämäkin tuntuu olevan vain arkea, masentavaa, ilotonta ja kiitos on lujassa. Väsymys toisiin ihmisiin, läheisiinkin, tahtoo osua kohdalle varsin usein. Miksi näin? Kuinka toiset näyttävät nauttivan läheisten seurasta, hakeutuvat seuraan, juttelevat keskenään? Perheetkin näyttävät erilaisilta, yhtä pitäviltä, meilläkö vain näin?
Sitten tajusin, tämä kaikki Jumalan luomaa, minäkin puutteineni tai toisaalta lahjoineni. Sekin kiusaus, jonka koin Jumalan luomien ihmisten, olosuhteiden kokoelma, samoin sinunkin kiusauksesi Jumalan kädessä. Mietitkö, mihin tämän perustan?
Sana sanoo 1. Kolossalaiskirjeen 1. luvun 16.- 17. jakeissa: ”Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.”
Koska siis kaikki on luotu Häneen tai Hänen kauttaan, on se, mitä koen Hänen vallassaan. Oikeastaan aika lohdullista, armahtavaa tajuta, että tämä kaikki, perhe, jonka keskellä äitinä ja mummona hyörin ja olen (aika usein) naurun aiheena, Jumalan luoma, minulle annettu, hoitooni uskottu. Tuo puu, johon nojasin, Jumalan luoma, ne joutsenet, jotka tänään vastasivat minulle rannassa, Jumalan luomia. Hänkin, jolla koin olevan jotain elämästäni sanottavaa, Jumalan luoma, niin hänkin joka minua pilkaten katsoi, ivasi elämääni tai hän, johon minä suhtauduin väheksyen, Jumalan luomaa.
Rukous kohosi sisimmästä, mahdanko täyttää paikkaan,i ja samalla taas ajatus Jumalan tekoa täytti mieleni, Jumalan suunitelmaa ei mikään asia tee tyhjäksi, eivät tunteeni, eivät ajatukseni, eivät sinunkaan tunteesi tai ajatuksesi.
Tässä siis olen Paimensanan äärellä sen viime sanoissa, epäonnistuneena niin monin tavoin ja silti osana Jumalan suunnitelmaa, kuten sinäkin.
Siunattua kevättä teille kaikille!
Kaija Laukkanen