Keväällä 2018

Toukokuu koittaa, on kevät, linnut laulavat, viljelijät suunnittelevat kylvöjä, puutarhurit ovat jo aloittaneet. Kasvihuoneet tuottavat kotimaisia tomaatteja ja kurkkuja täydellä teholla.
Seurakunnissa kesäsuunnitelmat ovat jo käynnissä tai valmiina.
Kylvää pitäisi, kasvattaa kasveja koristeeksi tai ravinnoksi.
Tuottaa uutisviljaa, elämää varastoon seuraavaa kasvukautta varten, seurakunnassakin.
Pitäisi, ehkä väärä sana, pakkoahan ei ole,
mutta seuraavan pimeän kauden aikana tarvitsee kuitenkin ravintoa,
kaikkea ei voi tuoda ns. ulkomailta, tuontitavarana.

On hyvä olla varastoa, mistä ottaa uutta ja vanhaa, mistä käyttää elämän tarpeisiin, seurakunnan tarpeisiin, seurakuntalaisten puutteisiin. (Matt 13:52)
Sitä varastoa uskovaisella kasvattavat Sanan tuntemus,
seurakuntayhteys ja muut hengelliset asiat.

Mitä siis kylvän, mistä saan siemenen, miten sitä säilytän?
Siemen Jumalan aitoista saatua,
takuutodistuksella varustettua, itää, ei tyhjänä palaja. (Jes 55:10-11)
Varastona ihmissydän, puhdistettuna, verellä pestynä.
Sana kätkettynä sydämeen.
Jumalan siemen ei ole tuulten mukana leviävää, vaikka sitäkin tapahtuu.
Pääsääntöisesti Jumala, omaa viljaansa kasvattaessaan,
perustaa työnsä ihmisen, uskomattomankin, mutta ennen kaikkea uskovaisen,
minun, sinun, ihmisen jakamaan Sanaan.
Vierailuihin, kohtaamisiin teillä ja aitovierillä, kahvipöydissä tai kaupan kassoilla.
Aitoon välittämiseen, rakkauteen ja Jumalan rakkaudesta kertomiseen.

Jokainen meistä tietää, kuinka viljelijä kylvää, kuinka kylvi ennen ja nykyään,
tehomaatalouden aikana, pieni vakka ei ole juuri käytössä.
Onko seurakunnissakin siirrytty tehokylvöön, siltä näyttää, entä miten itse kylvän vai kylvänkö?

Tässä kohden kohtaan itseäni, mietin tuntojani, ehkä näitäkin ajatuksia hyvä jakaa.
Vaadinko itseltäni jotain, vai enkö uskalla kylvää, mitä pelkään, sitäkö,
ettei siemeneni ole puhdasta, että siitä voi tulla lyöntiase,
minua, toisia uskovaisia, seurakuntaa kohtaan?
Vaadinko, että kylvämäni siemenen pitäisi olla laadukasta,
puhdistettua, ilman elämäni tuomia mausteita,
omia tuntojani asioista? Onko se edes mahdollista?

Miksi tällaisia ajatuksia, Jumalahan on huolehtinut siemenensä, antanut Sanan.
Sotkevatko omat mielipiteeni Sanan, tulevatko ajatukseni enemmän luulojen kirjasta?
Sotkevatko elämäni asiat siemenen, eikö muokkaus onnistunut,
pelkäänkö kylväväni liian syvään tai huonoon, lannoittamattomaan maahan,
paljon työtä vaativaan kohteeseen?
Mistä otan veden kasteluun, saanko tästä ravintoa tarpeeksi pimeän ajaksi?
(Mark 4:14, Saarn 11:4)
Tuntoni, epäilykseni, pelkoni, kaikki Jumalan tiedossa.
Mihin uskoni hävisi, usko siihen, että Jumala on voimallinen huolehtimaan minusta,
maan muokkauksesta minun, läheisteni kohdalla, seurakunnan kohdalla?
Usko siihen, että Hän vastaa Sanansa kasvusta, usko siihen,
että minun tuntoni, elämäni, on kuitenkin Jumalan kädessä?

Ja silloin, juuri silloin kuulen sen: Älä pelkää, usko ainoastaan.
Älä pelkää, älä anna huolten ja
maailman murheiden tukahduttaa kasvua itsessäsi, ympäristössäsi.
(Jes 43:5, Luuk 5:10, Ilm 1:17)
Luota minuun, Minä olen voittanut maailman. (Joh:16:33, 1 Joh 5:4)
Voinko edes vastata: Minä uskon, Herra, auta epäuskoani.
Ja siinä jälleen Jumalan rakkaus sinua, minua kohtaan,
Sanan kautta, Armo on suurempi kuin synti. (Room 5:20)

Kaija Laukkanen